Kirjailijan kuulumiset

Periksi ei anneta. Ei piirun vertaa.

Lauantai 10.2.2018 - Anu Kuusenoksa

Periksi ei anneta.

Tämä motto kantaa minua. Minä en periksi anna. Johtuisiko se suurimmaksi osaksi siitä, että olen kontorollifriikki. Vihaan sitä, etten voi vaikuttaa asioista, päättää niistä, tehdä maailmaa paremmaksi. Mikä se maailma sitten on? Maailma voi olla joskus koko maailma. Joskus se on maailman lasten asiat. Joskus jonkun yksittäisen, ehkä jopa vieraan ihmisen maailma. Näihin asioihin voi olla vaikea vaikuttaa.

Mutta yhden ihmisen maailmaan voin minäkin vaikuttaa. Aika pitkälti kuitenkin. Se yksi olen minä. Kuukausi takaperin koin hetkellisesti syvän epätoivon ja masennuksen hetken. Hyvin alkanut ja minulle rajatonta iloa ja nautintoa tuova kirjailijan ura oli loppumassa ennen kuin se kunnolla alkoikaan. Scarabe ilmoitti lopettavansa ainakin tällä erää kirjojen kustantamisen. Hetken synkässä ja mustassa alhossa ryvettyäni tein itselleni tyypillisen päätelmän - minulla on ongelma ja siihen on löydyttävä ratkaisu.

Tein muutaman epätoivoisen yhteydenoton kustantamoihin. Yhdessä oltiin heti mukana. Juu, juu, kirja julkaistaan ja välittömästi keväällä. Hälytyskellot soivat minun päässäni. Ei tämä nyt ihan näin mene. Kyselin hieman tarkemmin, ehkä turhankin röyhkeästi, ja kustantamo vetäytyi nopeasti. Ei kirja ehtinytkään kevään julkaisuihin. Harkitaan syksyksi uudelleen. Ei kiitos. Hieman liian epävakaata minulle. Toinen kustantamo vastasi  asiallisesti ja yllättävän rehellisesti. Kertoivat, että kirjoitan erittäin sujuvasti ja ensimmäisen kirjan arvostelu on lupaava. Mutta. Mukana suuri mutta. Tuo mutta on Prinssi. Kirjasarjan ensimmäinen osa ei ole tavoittanut tämän kustantamon tavoitteisiin nähden tarpeeksi lukijoita. Kirjastoihin sitä on tilattu vähän, ehkä johtuen korkeasta hinnasta. Voi hyvinkin olla näin. Lisäksi aikuisten fantasiakirjallisuus on vaikeasti markkinoitavaa.

Tätä pelkäsinkin. Aikuisten fantasiaan kuuluvalle kirjasarjalle on vaikea saada kustannussopimusta, varsinkin jos ensimmäinen osa on jo julkaistu. Mutta tässä vaiheessa minulla oli täydellinen suunnitelma valmiina. Jos kustantamot eivät tule minun luo, enkä minä voi mennö kustantamoiden luo, täytyy minun itse ryhtyä kustantamoksi. Mikään oma- tai palvelukustanne ei kiinnosta. Tuumasta toimeen, keräämään verkostoa ympärille ja yritys pystyyn. Enkä ole ensimmäinen kirjailija, joka on tähän ratkaisuun päätynyt. Monet kyllästyvät olemaan toisten pelinappuloina ja päättävät ottaa ohjat omiin käsiinsä.

Auroran tarina saa vielä tänä vuonna jatkoa, ja jatko-osan julkaisee Varjo Kustannus. Eikä minun kunnianhimoani ole tällä tyydytetty. Kustannetaan sitten samantien muidenkin kirjoja. Lähiaikoina on luvassa lisätietoa ja materiaalia sekä kustantamosta että tulevasta kirjasta. Olen innoissani tästä päätöksestä. Voin vain todeta, että ehkä tällä kaikella oli jokin tarkoitus ja nyt ollaan menossa kohti sitä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Prinssi jolla ei ollut sydäntä, Anu Kuusenoksa, blogi, kirjallisuus, kirja, Varjo Kustannus

And so it begins -King Theoden-

Torstai 14.12.2017

Tykkään dramatisoinnista. Siksi päädyin lainaamaan kuningas Théodenia tähän vuoden päättävään kirjoitukseeni. Tämä vuosi on ollut erityinen siksi, että minun esikoiskirjani Prinssi jolla ei ollut sydäntä julkaisitiin elokuun alussa. Täytyy perherauhan säilyttämiseksi mainita, että on se erityinen siksikin, että viikko julkkareista vietettiin häitäni. Eli kuluvana vuonna oli paljon tärkeitä asioita. Jos oikein lyyriseksi heittäydytään, niin kirjan julkaisussa ja häissä on jotain yhteistä. Molempia edeltää aika, jolloin rakennetaan jotain intiimiä, pidetään se omana ja ehkä piilossa muilta. Sitten koittaa päivä, jolloin se esitellään kaikille julkisesti. Häitä edelsi kahdenkymmenen vuoden huolellinen rakentelu pitäen sisällään paljon kauniita sanoja, unettomia öitä ja omistautumista, omistautumista. Samaa hellyyttä ja vaalimista olen tarjoillut kirjasarjalleni viimeisen kolmen vuoden ajan. Ja viimein koitti elokuinen iltapäivä jolloin kaikki työ palkittiin.

Siinä se nyt on. Rakkaudella rakennettu, intohimolla hiottu, minun kirjoittamani kirja. Se, joka piti olla aluksi vain puolisoni luettava, sitten ystävieni, ja nälkä kasvoi syödessä - myös kustantamoiden luettava. Kolme vuotta takaperin, ensimmäisiä sanoja wordiin tapaillessani, en ollut edes villeimmissä kuvitelmissani kuvitellut, että kirjani julkaistaisiin. Julkaisua suurempaa hämmennystä on aiheuttanut se, että sadat tutut ja tuntemattomat ihmiset ovat lukeneet sitä. Eikö ole yllättävää, että kirjan julkiseksi saattaminen johtaa siihen, että ihmiset lukevat sitä?

Ja niin he todellä tekivät, lukivat sitä. Ja mitä siitä seurasi? Mielipiteitä, arvosteluja, kritiikkiä, kiitosta. Aivan uskomatonta. Toki kirjasta oli tullut palautetta kustantamoilta sekä kirjan koelukijoita, mutta siitäkin huolimatta kirjan osakseen saama palaute on vetänyt hiljaiseksi ja nöyräksi. Nöyränä on hyvä pysyä, sillä korkealta tullaan kovaa alas, eikä se tunnu kivalta. Mätkähtäminen naamalleen kriittikkojen kovien sanojen päälle sattuu ihan perkeleesti. Tietenkään kaikki palaute ei ole ollut pelkästään hyvää. Lukukokemus on subjektiivinen kokemus, ja eri ihmiset arvostavat eri asioita kirjoissa.

Kirjan yksi ongelma on ollut se, että osa lukijoista ei ole löytänyt kirjasta sitä, mitä olen sillä halunnut luoda. Kirjan hahmojen keskeisiin suhteiisin asetetaan paljon odotuksia, joita kirja ei täytä eikä sen ole tarkoituskaan täyttää. Prinssi jolla ei ollut sydäntä ei ole genreltään vampyyriromantiikkaa eikä oikein minkäänlaista romantiikkaa. Yritin ennen tätä kirjoitusta miettiä, kuinka monta romanttiseksi kirjallisuudeksi luokiteltavaa kirjaa olen lukenut - en yhtään. En myöskään katsele romanttisia elokuvia. Koska en genreen ole tutustunut, ei se ole vahvinta aluettani. Olen tavoitellut kirjallani eeppisen fantasian maailmaa, jonka olen piilottanut arkisen maailman keskelle. Keksittyjen kielien sijaan olen käyttänyt meidän keskellämme puhuttavia kieliä. Muukalaisten kieltä, joka on kuitenkin koko ajan ympärillämme. Kuvitteellisten maailmojen ja niihin liittyvien ihmeellisyyksien sijaan olen pyrkinyt luomaan ympärillämme olevasta maailmasta uudenlaisen. Millainen meidän maailmamme on, jos sitä katselee fantasiamaailman kakkuloiden läpi. Paikat ovat olemassa olevia, olevaiseen maailmaan liittyviä paikkoja, mutta niitä ei suoraan nimetä, ei ainakaan nykykielen nimillä.

Aluksi minua ilahdutti se, että kirjan yksi keskeisin hahmo eli Aurora sai paljon palautetta siitä, miten rasittava ja ärsyttävä hän on. Hiljaa mielessäni myhäilin, että odottakaahan vaan. Hänen kuuluukin olla rasittava, naiivi ja täysin ulalla asioista, joita hänen ympärillään tapahtuu. Aurora on kuin satujen hahmo, joka elää lumouksen ympäröimänä. Mutta kyseinen hahmo on kääntynyt kirjaa vastaan. Aurora on noussut kirjan päähenkilöksi, vaikka kirjassa on vain monta keskeistä hahmoa ja vampyyrien maailma ja verilinjat ovat kirjan pääteema. Kirja siis vaatii vahvan päähenkilön. Okei, nyt sen näen. Mutta Aurora on hieman huono vaihtoehto toimimaan kirjan päähenkilönä. Kirjan kolme ensimmäistä osaa kertovat Auroran tarinan. Prinssi jolla ei ollut sydäntä kertoo Judaksen tarinan muun kerronnan ohessa. Lisäksi Prinssi sisältää muutaman muun kirjasarjan keskeisen hahmon tarinan.

Kirjan julkkareissa kerroin, että mielestäni Prinssin suurin ongelma on se, että sen tehtävä on esittellä kirjasarjan hahmot, taustat sekä kirjan maailmaan liittyvät lainalaisuudet. Prinssissä vasta verryttelen jalkojani tyyliin: Take her to sea Mr. Murdoch. Let's stretch her legs -kapteeni Smith Titanicista- (Valehtelin teille aikaisemmin. Olen ollut yhden romanttisen elokuvan fani). Kirjasarjan seuraavassa osassa pääsen päästämään voimat valloilleen. Jatko-osa tulee syöksemään tarinan syvälle kirjasarjan yliluonnolliseen maailmaan, jossa verilinjat ja niihin liittyvät seikat tulevat olemaan pääosassa. Romantiikka ja erotiikka kuuluvat elämään, mutta ne eivät jatkossakaan tule olemaan kirjasarjan keskeisin teema. Kirjasarjan maailma on kylmä ja pimeä, eikä romantiikalla juuri ole valoa ja lämpöä kukkia. Ja mitä syvemmälle päästään, sitä karuimmiksi olosuhteet muuttuvat. Kehenkään ei voi luottaa, kukaan ei saa synninpäästöä.

Tämä kirjoitus syntyi halustani koota ajatuksiani kokemuksistani ja samalla tuoda niitä muidenkin luettavaksi. Vuosi 2017 on lopuillaan, ja seuraavasta vuodesta on tulossa tätäkin upeampi. Henkilökohtaisessa elämässäni tapahtuu suuria. Olen juuri saanut kolmen ja puolen vuoden opinnot valmiiksi, valmistun uuteen ammattiin ja aloitan vuoden alusta uudessa työssä. Upeaa on myös Prinssin jatko-osan valmistelu. Antti Tahvanaisen kanssa tehdään yhteistyötä, ja tiimiin on liittynyt aikaisempaa suuremmalla roolilla Laura Tolvanen. Tästä olen todella otettu. Kirjan julkaisussa olen ollut eniten yllättynyt siitä, miten mahtavia ihmisiä olen sen kautta saanut ympärilleni. Yhteistyö Antin kanssa lähti liikkeelle pienestä ajatuksen siemenestä, jonka sain kuljeskellessani Kyamkin kampuksella grafiikkojen töitä katsellen. Uskon jollain tasolla, että jotkut asiat tapahtuvat, koska niiden kuuluu tapahtua. Se on tarkoitus, ehkä kohtalo tai johdatus. Kaikki ovat mukana suurella intohimolla ja pyyteettömästi. Kirjan julkaisu ja siihen liittyvät asiat tuntuvat kiehtovan ja innostavan ihmisiä. Se on hienoa. Kirjoittamisen alkuaikoina luin jonkun kirjailija-alun kirjoituksen siitä, että kustannussopimuksen kirjoittamisen jälkeen kannattaa unohtaa kaikki vaalenapunaiset kuvitelmat. Ei kannata. Tämä kaikki on ollut sen arvoista ja enemmänkin. Ensi vuonna tykitetään vielä kovemmin.

Kirjailija jää nyt joululomalle ja pyrkii lumoutumaan joulun magiikasta ja tarinasta sekä perheestään. Ensi vuonna palataan isosti. Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta kallisarvoiset lukijani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: prinssi jolla ei ollut sydäntä, anu kuusenoksa, blogi, kirjallisuus, kirja